Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

- Dave Evans: AC/DC:n laulaja ennen legendaarista Bon Scottia. Hän ehti olla yhtyeessä vain kuukausia. Evanssin aikana tehtiin kaksi singleä. Hän syntyi Walesissa, mutta muutti perheensä kanssa jo lapsena Australiaan.

- Mark Evans: toimi basistina vuosina 1975-77 ja oli mukana kolmella albumilla ja hänet nähtiin myös kahdella videolla. Hänen ensimmäinen esiintyminen yhtyeen kanssa oli Australialaisessa TV-ohjelmassa, joissa he esittävät muutamia kappaleita (taltiointi löytyy Family Jewels DVD:ltä). Let there Be Rockin äänitysten jälkeen Evans joutui erimielisyyksiin Angus Youngin kanssa ja joutui eroamaan yhtyeestä. Hänet korvattiin nykyisellä basistilla Cliff Williamsilla.

- Simon Wright: oli yhtyeen rumpali. Hän oppi itse soittamaan rumpuja 13-vuotiaana. Wright kuului AC/DC:seen vuosina 1983-89, kun alkuperäinen Phil Rudd poistui kuvioista (palasi takaisin kyllä 1994). Wright soitti rumpuja AC/DC:n kolmella albumilla. Nykyisin hän työskentelee mm. levyttäjänä ja tuottajana. Vuonna 2005 hän vieraili Iron Maidenin levyllä.

©2017 layout119 - suntuubi.com